Sana päivääsi

Erno Manni | 1.4.2020 7.55

KUOLEMASTA ELÄMÄÄN

Jeesus sanoo:

"Joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä" (Joh 4:14).

"Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat" (Joh 7:37-38).

(Ef 2:1-10)

Tämä jakso antaa meille erinomaisen tiivistelmän kristillisen uskomme pelastussanomasta. Samanlaisia tiivistelmiä ovat myös Room 3:23-26. Syntinsä seurauksena jokainen ihminen on kuollut ja joutunut eroon Jumalasta. Jokainen ihminen on todellisuudessa "ilman Jumalaa maailmassa" (2:12). Ihmisillä ei ole luonnostaan todellista yhteyttä Jumalaan, vaikka kaipuuta löytää Jumala saattaa olla.

 

Ongelmana ei kuitenkaan ole vain hyvän puuttuminen ihmisen elämästä vaan ihmisen sitoutuminen pahaan. Ihminen elää synnin vallassa, vaeltaa sen mukaan ja on tottelematon Jumalaa kohtaan. Ihminen on pimeyden vallassa. Jumalan viha ei ole ilkeyttä tai pahuutta, sillä Jumala on olemukseltaan ehdoton rakkaus. Jumalan vihaa ei olisi, jollei olisi pahuutta ja syntiä. Pahuuden ja synnin Jumala kohtaa vain vihan ja tuomion Jumalana ollakseen uskollinen omalle itselleen pyhänä Jumalana. Jumala ei jätä syntiä rankaisematta ja hänen vihansa pysyy iäisenä ja peruuttamattoman sitä kohtaan.

Ihminen elää maailmassa ilman toivoa ja ilman Jumalaa. Hän on Jumalasta vieraantunut ja myös ihminen on sydämensä pohjalta häntä synnistä nuhtelevaa ja rankaisevaa Jumalaa kohtaan vihamielinen. Ihminen joutuu kadotukseen, jos jää tähän tilaansa.

Jumala rakastaa jokaista ihmistä antamalla Poikansa

Samaan aikaan Jumala rakastaa kuitenkin tällaista ihmistä. Jumala ei hyljännyt syntiin langennutta ihmistä. Kohta syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala rakkaudessaan huusi. Jumala haluaa pelastaa rakkaudessaan langenneen ihmisen. Hän tahtoo, että "kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1 Tim 2:4).

Se tapahtuu kuitenkin toisin kuin mitä ihminen itse kuvittelee. Jumala toteuttaa pelastustahtonsa antamalla lupauksen. Ihminen saavuttaa Jumalansuosion ja pelastuu turvautumalla Jumalan lupaukseen. Raamatun alkulehdillä tämä ihmisen usko tuli näkyviin veriuhrissa.

Kun aika täyttyi sana tuli lihaksi Jeesuksessa. Kun Jumala antoi meille ainoan poikansa, hän osoitti armonsa ja hyvyytensä ääretöntä runsautta. Jumalan Poika ei vain tullut ihmiseksi, vaan hän antoi itsensä alttiiksi meidän edestämme, "hän antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi" (Ef 5:2).

Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiis­saan sovitti meidät Jumalan kanssa. Nyt "Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto" (Ef 1:7). Jumala antaa anteeksi Kristuksen tähden (Ef 4:32).

 

Usko yhdistää heikoimmankin Kristukseen

Kun Jumala meidät armosta pelastaa, hän tekee meissä ihmeellisiä asioita. Hän antaa meille suun­nattoman suuren lahjan. Raamattu käyttää tästä Jumalan teosta kolme kertaa sana-liitettä "yhdessä".

Se kuvaa sitä, mitä Jumala tekee jokaiselle Kristukseen uskovalla yhdessä Kristuksen kanssa ja Kristuksessa. Uskovalla on yhteys Jeesukseen (Ef 2:10). Kun Jumala herättää meidät yhdessä Kristuksen kanssa uuteen elämään, hän antaa meille myös paikan taivaassa. Paikka taivaassa tulee osoittamaan kaikille aikakausille kuinka äärettömän runsas on Jumalan armo.

Se on armoa siksi, ettemme pelastuessamme uskon kautta armosta ole ihmisinä muuttuneet muita ihmisiä paremmiksi. Tarvitsemme joka päivä elämässämme Jumalan äärettömän runsasta armoa ja suurta hyvyyttä. Hyvä ja elämässään onnistunut ihminen ei tarvitse Jumalan armoa. Hän omasta mielestään selviää oman hyvyytensä tähden. Tällainen hyvä ihminen voi pilkata Kristukseen uskovaa tämän huonon vaelluksen ja epäonnistuneen ajallisen elämän tähden.

Tulevassa aikakaudessa jokainen näkee kuinka kaikesta heikkoudestaan huolimatta uskovalla on paikka taivaassa ja kuinka juuri tämän tähden hänen elämässään Jumalan armo on ollut äärettömän runsas. Silloin hyvät ihmiset ovat haljeta kiukusta Jumalaa kohtaan, joka pelastaa pelkästään armosta eikä ota huomioon ihmisen ansioita. Uskovien kohtalosta kunnian saa yksin Jumalan armo.

Omasta mielestään epäonnistuneesta elämästään huolimatta uskova on luotu sillä tavoin Kristuksen Jeesuksen yhteyteen, että hän tekee hyviä tekoja ja palvelee lähimmäistään. Hän ei voi olla tekemättä. Hän ei vain sitä itse huomaa. Hän sanookin viimeisellä tuomiolla:

"Herra, milloin me näimme sinut nälissään ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?..." (Matt 25:37-39).